Onnellisuuden edistämisen kaksi näkökulmaa

Onnellinen elämä edellyttää kahta asiaa:

  1. Kykyä reagoida kriiseihin ja henkilökohtaisiin konflikteihin
  2. Ymmärrystä: Mikä tekee meidät onnellisiksi, mistä onnellisuus tulee ja miten se toimii.

Jotta pystymme todella elämään antoisaa, merkityksellistä ja täysipainoista onnellista elämää, tarvitsemme molempia.

Molemmat edellämainitut asiat ovat vahvasti toisiinsa kietoutuneita. Jälkimmäisen oppiminen on huomattavasti helpompaa, jos osaa ratkoa sisäisiä ja ulkoisia konflikteja – ja toisinpäin.

Koska jälkimmäisen opettaminen on huomattavasti helpompaa, olen viime aikoina keskittynyt siihen. Tarkemmin ottaen opetan työpaikoilla syntyvien kriisien purkamista.

Tämän taidon oppiminen on samanaikaisesti tehokas tapa vähentää stressiä ja erinomainen askel oman onnellisuuden ymmärtämiseen.

Asiasta voi lukea tarkemmin uusilta nettisivuiltani (toistaiseksi vain englanniksi): Plan B Conflict Resolution – The Gentle Way to Resolving Workplace Conflicts

Onnellisuus on elämästä nauttimista

Uusi onnellisuuden määritelmäni on hyvin yksinkertainen: onnellisuus on elämästä nauttimista.

Onnellisuuden monet määritelmät

Onnellisuus on käsitteenä hyvin yksinkertainen – kaikkihan tietävät mitä onnellisuus on. Silti onnellisuudesta keskusteleminen on yllättävän vaikeaa, koska kaikilla tuntuu olevan omanlainen näkemyksensä asiasta. Jo pelkkään sanaan “onnellisuus” liittyy ihmisillä lukemattomia assosiaatioita, jotka vaikuttavat siihen mitä kukin ajattelee onnellisuuden tarkoittavan. Minkälaiseen onnellisuuteen siis viittaan tässä blogissa?

Olen ajatellut että asia selkeytyy, kun määrätietoisesti käsittelen aihetta eri näkökulmista. Periaatteessa näin tapahtuukin, mutta tämä on aivan kohtuuttoman vaivalloista. Minun täytyisi ensin kirjoittaa – ja sinun lukea – useita artikkeleita, ennen kuin meille syntyisi edes yhteinen käsitys siitä mistä oikeastaan keskustelemme.

Myös onnellisuuteen liittyviin kysymyksiin vastaaminen tuntuu olevan loputon suo.

Ei kai kukaan voi olla jatkuvasti onnellinen – vai voiko? Miten suhtautua negatiivisiin tunteisiin, jos tarkoitus on olla mahdollisimman onnellinen? Pitäisikö onnellisuuden sijaan puhua merkityksellisyydestä? Kannattaako onnellisuutta edes etsiä? Eikö ole parempi vain hyväksyä tosiasiat kuin metsästää jotain horisontissa näkyvää haavetta onnellisuudesta?

Nämä kaikki ovat hyviä kysymyksiä. Kustakin yksittäisestä vastauksesta on kuitenkin vain vähän hyötyä, jos informaatiota ei pysty asettamaan osaksi kokonaisuutta.

Onnellisuus vai elämästä nauttiminen

Mitä tapahtuu, jos jätämmekin toistaiseksi onnellisuuden käsitteen toissijaiseksi, ja lähestymme asiaa pelkästään elämästä nauttimisen kannalta? Jokaisella on toki oma näkemys myös siitä, mitä elämästä nauttiminen itselle tarkoittaa – ja hyvä niin.

Jos puhumme vain elämästä nauttimisesta, meillä ei ole painetta määritellä nauttimisen sisältöä samalla tapaa kuin onnellisuuden tapauksessa: kaikilla on oikeus nauttia elämästään juuri haluamallaan tavalla, eikä kukaan voi sanoa miten juuri sinun tulisi nauttia omasta elämästäsi.

Elämästä nauttiminen ei myöskään aiheuta samanlaista painetta olla onnellinen, kuin mitä usein liitetään onnellisuuden käsitteeseen. Jotkut kokevat onnellisuuden olevan sekä henkilökohtainen että yhteiskunnallinen velvollisuus.

Kun koemme onnellisuuden velvollisuudeksi tai paineeksi, saattaa onnellisuuden tavoittelu jopa vähentää koettua onnellisuutta. Tämä ilmiö tunnetaan nimellä onnellisuusansa. Varsinkin ollessamme masentuneita saatamme kokea, että emme saisi olla masentuneita. Mitä enemmän koemme velvollisuutta olla onnellisia, sitä helpommin masennumme ja sitä helpommin syystä tai toisesta alkanut masennus voi kestää tarpeettoman pitkään.

Jos onnellisuuden tavoittelun sijaan keskitymme elämästä nauttimiseen, onnellisuusansaa ei pääse syntymään. Tai ainakin riski on paljon pienempi.

Tulen myöhemmin tekemään oman artikkelin liittyen onnellisuusansaan.

Merkityksellinen elämä

Kenties koet elämästä nauttimisen liian pinnalliseksi, ja haluat tavoitella ylevämpiä arvoja ja keskittyä enemmän elämän merkityksellisyyteen. Monet filosofit ovat peräänkuuluttaneet tällaista lähestymistapaa. Oman kokemukseni mukaan elämästä nauttiminen ja elämän merkityksellisyys eivät ole millään tapaa ristiriidassa – päinvastoin. Myös elämän merkityksellisyys liittyy elämästä nauttimiseen: nautinto on vain hieman erilaista.

Mikäli joutuisimme valitsemaan elämästä nauttimisen ja kanssaihmisten välillä, tilanteesta voisi syntyä ristiriitainen. Onneksi evoluutio on järjestänyt asiat niin, että saamme muiden ihmisten auttamisesta huomattavasti henkilökohtaista nautintoa. Mikäli siis tunnistamme mistä oikeastaan nautimme elämässä, ristiriitaa ei todellisuudessa pääse koskaan syntymään.

Elämästä nauttiminen ei myöskään tarkoita, että sinun kannattaisi aina mennä sieltä mistä aita on matalin, ja kerätä vain helppoja nautintoja. Saat yhdenlaista nautintoa yksinkertaisista asioista. Saat toisenlaista nautintoa saavutuksista, jotka ovat vaatineet ponnistelua. Mikäli lykätty tarpeen tyydytys (kts. delayed gratification) mahdollistaa sinulle enemmän nautintoa kuin helposti saavutettu nautinto, miksi sinun pitäisi tyytyä yhtään vähempään? Molemmissa on kyse yhtälailla elämästä nauttimisesta, vaikka nautinto onkin erilaista.

Onnellisuus on elämästä nauttimista

Kaikki kuvaamani pätee yhtälailla myös onnellisuuteen. Ero on vain siinä, että puhuessani onnellisuudesta joudun jatkuvasti täsmentämään, että mitä oikeastaan tarkoitan. Käyttäessäni termiä elämästä nauttiminen, samojen asioiden selittäminen on paljon helpompaa.

Nykyiset ja tulevat blogiartikkelini käsittelevät siis pähkinänkuoressa sitä, miten omasta elämästä voi päästä nauttimaan aiempaa enemmän ja rennommin. Osa artikkeleista lähestyy elämästä nauttimista huomaamisen ja tietoisuuden näkökulmasta – emme kunnolla nauti asioista, joista emme ole tietoisia.

Toiset artikkelit taas liittyvät sellaisten esteiden purkamiseen, jotka tekevät elämästä nauttimisen tarpeettoman vaikeaksi. Monet tällaisista esteistä ovat sellaisia, jotka vievät huomiomme jatkuvasti negatiivisiin asioihin tai saavat meidät tekemään asioita, jotka eivät palvele omaa hyvinvointiamme.

Osa esittelemistäni tekniikoista (kuten The Work of Byron Katie) onnistuvat tekemään molempia yhtäaikaa – sekä tuomaan huomion takaisin todellisuuteen että antamaan mahdollisuuden alitajuntamme uudelleen ohjelmointiin eli onnellisuuden esteiden purkamiseen.

Koska elämästä nauttiminen tuntuu olevan kaikin puolin selkeämpää kuin onnellisuudesta puhuminen, olen päättänyt brändätä koko blogin uudestaan. Aiempi slogan “Onnellisuutesi on lähempänä kuin luuletkaan” pitää edelleen täysin paikkansa. Asia taitaa kuitenkin olla helpommin ymmärrettävissä, kun muotoilen sen sanoin “Onnellisuus on elämästä nauttimista”.

 

Miten siis edistää käytännössä koiramaista elämää, ilman että se tuntuu vaatimukselta tai velvollisuudelta? Siinäpä se. Ensimmäinen avain on sen muistamisessa, että onnellisuuden tavoitteluakin voi tehdä liikaa. Kun onnellisuuden tavoittelun sijaan keskittyy elämästä nauttimiseen, on paljon helpompi antaa itselleen anteeksi, vaikka välillä stressi veisikin mukanaan.

Onnellisuus on tuolla jossakin – elämästä nauttiminen on tarjolla tässä ja nyt. Ainoa mitä tarvitsee tehdä on hetkeksi päästää irti oletuksesta, että jotain on pielessä ja että onnellisuus tulee ensin löytää ennen kuin voi aloittaa nauttimisen. Aloita nauttimisesta. Sitä tehdessä on helppo tarkastella haluatko kenties muuttaa omaa toimintaasi, jotta voisit nauttia elämästä vielä enemmän. Ei ole pakko, mutta jos haluat niin voit.

Tähän aiheeseen pureudumme tarkemmin seuraavissa artikkeleissa. Siihen asti: muista nauttia!

12 tapaa joilla itsetuntemus voi vähentää ahdistusta

Itsetutkiskelun ahdistusta vähentävät vaikutukset voivat olla yllättäviä. Ne ovat kuitenkin täysin loogisia, ja monessa tilanteessa jää vain ihmettelemään miksei asiaa ole tajunnut jo aiemmin.

Alla oleva lista sisältää esimerkkejä tavoista, joilla itsetuntemuksen lisääntyminen saattaa vähentää ahdistusta, ja auttaa elämään aiempaa rennommin.

Vaikka olen jo vuosia käyttänyt erilaisia itsetuntemusta lisääviä tekniikoita, vasta The Work of Byron Katie -pohjainen työskentely on selkeyttänyt minulle miksi itsetuntemuksesta on niin paljon hyötyä.

Alla esittelemäni hyödyt ovat periaatteessa saatavilla mistä tahansa itsetuntemusta lisäävästä tekniikasta tai terapiasta. Omalla kohdallani parhaiten itsetuntemustani ovat lisänneet hahmoterapia ja The Work – ja erityisesti näiden kahden yhdistelmä. Tarjoamani avustettu itsetutkiskelu perustuu myös pitkälti The Work -tekniikkaan.

Lista ei varmastikaan ole tyhjentävä, mutta tässäkin on jo enemmän kuin tarpeeksi hyviä syitä kokeilla yhtä tai useampaa itsetuntemusta lisäävää tekniikkaa tai terapiaa.

Mihin itsetutkiskelun ahdistusta vähentävä vaikutus perustuu?

  1. Ahdistusta aiheuttava ajatuksemme saattaa menettää merkityksensä, kun huomaamme ettei se ole edes totta.

    Mikäli emme näe enää mitään perustetta sille, että ajatus olisi totta, saatamme lopettaa vaistomaisesti tuohon ajatukseen uskomisen. Joskus taas pidämme edelleen vaistomaisesti kiinni tuosta uskomuksesta, vaikka se aiheuttaa meille ahdistusta.

  2. Itsetutkiskelu saattaa paljastaa meille miksi pidämme edelleen kiinni tietystä ajatuksesta.

    Vaikka olisimme jo havainneet, ettei meillä ole järkisyitä uskoa tiettyä ajatusta, saatamme pitää siitä edelleen kiinni vanhasta tottumuksesta. Itsetutkiskelu voi tällöin paljastaa meille miksi pidämme edelleen kiinni tuosta ajatuksesta. Tämän jälkeen voimme tarkastella noita syitä, ja huomata, ettei niissäkään ole mitään järkeä.

    Yleensä kun syy ajatuksesta kiinni pitämiseen selviää, alkuperäinen ajatus menettää merkityksensä. Samalla katoaa ahdistus, jota väistämättä tunnemme pitäessämme kynsin hampain kiinni ajatuksesta, joka kokemuksemme mukaan ei ole totta.

  3. Saatamme huomata, että vaikka kyseinen ajatus on totta, se ei oikeastaan ole se asia, joka meitä häiritsee.

    Niin yllättävää kuin se onkin, joskus asia joka aiheuttaa meille ahdistusta on päinvastainen verrattuna siihen, jonka luulemme aiheuttavan meille ahdistusta.

    Juuri tähän ilmiöön liittyy suurin kritiikkini koskien sitä miten The Work:iä tavallisesti opetetaan: Mielestäni opetuksessa tulisi painottaa huomattavasti enemmän, että itsetutkiskelu toimii vain mikäli olet vastauksissasi täysin rehellinen.

    Monet uskovat virheellisesti, että itsetutkiskelun vaikutus perustuisi siihen, että huomaa ahdistavan ajatuksen olevan epätosi. Tämä ei suinkaan aina ole totta, ja ahdistus purkautuu vasta, kun nimenomaan myöntää ajatuksen olevan totta.

  4. Kognitiivinen dissonanssi saattaa purkautua.

    Kognitiivinen dissonanssi tarkoittaa ahdistavaa tunnetta, joka syntyy uskoessamme kaksi ajatusta, jotka ovat keskenään ristiriidassa.

    Ensin itsetutkiskelu voi auttaa meitä tunnistamaan, että meillä ylipäätään on kognitiivinen dissonanssi. Sen jälkeen voimme käyttää itsetutkiskelua selvittämään kumpi ajatuksistamme on totta, ja mihin ristiriita liittyy. Kun toinen ajatuksista osoittautuu epätodeksi, dissonanssi ja siitä johtuva ahdistus purkaantuvat.

    Tässä kohtaa lienee syytä panna merkille, että mikäli kaksi ajatusta ovat toistensa vastakohtia, on niistä ainakin toinen väistämättä itselle epätosi.

  5. Itsetutkiskelu saattaa paljastaa, että maailmankuvamme ei vastaa todellisuutta.

    Aivomme on rakennettu niin, että pyrimme jatkuvasti etsimään havainnoistamme vahvistusta sen hetkiselle maailmankuvallemme. Sivuutamme vaistomaisesti paljon havaintoja, jotka viittaavat siihen, että maailmankuvamme on vinksahtanut.

    Tämä mekanismi on välttämätön, jotta pystymme saamaan todellisuudesta mitään tolkkua. Ilman suhteellisen vakaata maailmankuvaa tietoisuutemme olisi täysin epämääräistä mössöä. Vakaalla maailmankuvalla on kuitenkin myös haittapuolensa.

    Mikäli pidämme kiinni maailmankuvastamme, saatamme kiistää todellisen ongelman. Emme tietenkään ryhdy ratkaisemaan ongelmaa, joka mielestämme ei ole edes todellinen. Siksi ongelma jää pysymään, ja mikäli kyseinen ongelma aiheuttaa ahdistusta, myös ahdistus säilyy.

    Todellisuuden kieltäminen voi myös itsessään tuntua ahdistavalta, kuten kuvasin yllä liittyen kognitiiviseen dissonanssiin. Tällöin kognitiivinen dissonanssi syntyy siitä, ettei maailmankuvamme vastaa havaintojamme maailmasta.

  6. Voimme valita tietoisesti uskomuksemme ja maailmankuvamme.

    Mikäli emme voi nykytilanteessa tietää onko jokin asia totta vai ei, voimme tietoisesti valita lähtöoletukseksi sen vaihtoehdon, joka aiheuttaa meille vähemmän ahdistusta. Mikäli emme tee tätä valintaa tietoisesti, teemme sen alitajuisesti.

    Alitajuisesti valitsemme helposti ahdistavan maailmankuvan, vaikka siihen ei olisi mitään syytä. Vaikka ulkoisesti tilanne pysyy täysin samana, lähtöoletuksellamme on paljon vaikutusta kokemukseemme. Jos maailmankuvamme on negatiivinen, näemme negatiivisia asioita ja päinvastoin.

    Entä mitä tapahtuu, mikäli valitsen toistaiseksi sen maailmankuvan, joka ei aiheuta minulle ahdistusta, mutta se osoittautuukin myöhemmin vääräksi? Eikö tässä ole riski? Ei.

    Silloin olet pahimmillaankin samassa tilanteessa kuin olet jo nyt (valitessasi heti sen ahdistavan vaihtoehdon). Ainoa ero on, että silloin tiedät ahdistavan asian olevan totta, ja voit harkita haluatko tehdä asialle jotain.

    Tämä oman maailmankuvan valitseminen ei kuitenkaan ole millään tapaa mielivaltaista, ja pätee ainoastaan mikäli asiasta ei todellakaan voi tietää. Mikäli et ole tarkastellut tilannetta rehellisesti, kyseessä ei ole itsetutkiskelu vaan todellisuuden kieltäminen.

  7. Saatamme huomata taistelevamme todellisuutta vastaan.

    Käytämme päivittäin paljon aikaa ja energiaa tappelemiseen sellaisia asioita vastaan, joihin emme voi mitenkään vaikuttaa. Menneet tapahtumat ovat tästä hyvä esimerkki.

    Mikäli menneisyydessä tapahtunut tilanne tuntuu meistä ahdistavalta, ahdistuksemme liittyy usein siihen, että emme suostu hyväksymään todellisuutta – tai tässä tapauksessa menneisyyttä. Emme siis suostu hyväksymään, että näin tapahtui, ja sillä sipuli.

    Tai mikäli hyväksymmekin sen, että asia on tapahtunut, emme välttämättä suostu hyväksymään tosiasiaa, että menneisyyttä ei pysty muuttamaan.

    On paljon vähemmän ahdistavaa ajatella, että tällainen ikävä tilanne oli, ja hyväksyä se – kuin jatkaa ahdistuksessa rypemistä ja ajatella miksi sen ei olisi pitänyt tapahtua, tai mitä sinun olisi pitänyt tehdä toisin. Kun asian on hyväksynyt, voi siirtyä tarkastelemaan mitä haluaa tehdä nyt seuraavaksi, kun tilanne on tämä mikä on.

    Menneen tapahtuman hyväksyminen ei kuitenkaan edellytä sen suvaitsemista tai asian lakaisemista maton alle. Voit edelleen aivan hyvin tuomita teon moraalisesti vääränä, vaikka olet hyväksynyt sen tosiasian, että näin tapahtui.

  8. Opimme huomaamaan miten reagoimme, ja voimme valita miten käyttäydymme.

    Alitajuisesti tekemämme päätökset eivät läheskään aina palvele tarpeitamme ja toiveitamme. Itsetuntemuksen avulla voimme vaikuttaa sekä näiden alitajuisten valintojen laatuun että määrään.

    Psykologit ovat huomanneet, että stressaantuneina ihmisillä on tapana eristäytyä ja välttää kontaktia muihin ihmisiin ja eläimiin. Tämä on erikoista, koska lisäksi psykologit ovat huomanneet, että yksi parhaista tavoista vähentää omaa stressiä ja ahdistusta, on olla kontaktissa muihin ihmisiin ja eläimiin. Tämä on hyvä esimerkki alitajuisesta valinnasta, joka ei vastaa tarpeitamme.

    Stressaantuneina ja väsyneinä teemme enemmän alitajuisia päätöksiä kuin ollessamme rentoja ja virkeitä. Asiaa mutkistaa entisestään se, että tekemämme alitajuiset päätökset ovat keskimäärin sitä huonompia, mitä stressaantuneempia olemme.

    Itsetuntemuksen myötä opimme tunnistamaan tilanteet, joissa olemme vaarassa tehdä emotionaalisista lähtökohdista alitajuisia päätöksiä. Kasvaneen itsetuntemuksen ansiosta pystymme tekemään tietoisesti päätöksiä, jotka muuten olisivat alitajuisia. Jos tiedät, että sosiaaliset kontaktit vähentävät stressiäsi (vaikka emootiosi ohjaavatkin sinua toisaalle), pystyt paljon suuremmalla todennäköisyydellä tekemään järkevän valinnan.

    Jos siis olet stressaantunut, ja huomaat vältteleväsi ihmiskontakteja, voit pysähtyä tarkastelemaan miksi oikeastaan välttelet ihmisiä. Saatat huomata, ettei sinulla oikeastaan ole siihen yhtäkään hyvää syytä. Sitten voit tietoisesti valita ottavasi yhteyttä ystävään, sukulaiseen, terapeuttiin tai keneen tahansa.

    Valintasi taustalla tulee edelleen olemaan tunteita. Itsetuntemuksen kasvaessa ne eivät kuitenkaan hallitse valintojasi niin kuin ennen.

  9. Opimme ohjelmoimaan alitajuntaamme tekemään parempia päätöksiä.

    Itsetuntemukseen perustuen on mahdollista ohjelmoida alitajuntaa tekemään järkevämpiä päätöksiä silloinkin, kun teemme valinnan täysin alitajuisesti.

    Tämä alitajunnan uudelleen ohjelmointi perustuu siihen, että alitajuntamme noudattaa päätösten teossa ohjeita, jotka olemme sille antaneet. Tilanteen surkeus on siinä, että tavallisesti emme ole valinneet tietoisesti näitä ohjeita, vaan nekin ovat syntyneet alitajuisesti täysin huomaamattamme.

    Ensin itsetuntemus auttaa meitä huomaamaan, että alitajuntamme tekemät päätökset todellakin pohjautuvat ohjeisiin, joita olemme alitajunnallemme antaneet.

    Seuraavaksi tarvitsemme itsetuntemusta, jotta pystymme selvittämään mitä ohjeita ja sääntöjä alitajuntamme tällä hetkellä noudattaa. Nämä ohjeet pohjautuvat pitkälti siihen mitä uskomme, ja tarkemmin sanottuna siihen, minkä uskomme tekevän meidät onnelliseksi. Alitajuntamme tekee työtä käskettyä: jos pyydämme sitä etsimään onnellisuutta asioista, jotka eivät voi tehdä meitä onnellisiksi, onko silloin vika tietokoneessa vai sen ohjelmoinnissa?

    Lopulta tarvitsemme vielä itsetuntemusta alitajunnan uudelleen ohjelmoimiseksi. Tällä hetkellä suosittelen kokeilemaan tähän tarkoitukseen The Work of Byron Katie -tekniikka joko yksin tai fasilitoijan avustamana.

  10. Saatamme huomata, että se mitä parhaillaan teemme ahdistuksemme vähentämiseksi itseasiassa lisää ahdistustamme.

    Läheskään kaikki mitä teemme ahdistuksemme vähentämiseksi ei suinkaan vähennä sitä, vaan lisää sitä. Tätä ei aina ole helppo huomata, koska harvoin pysähdymme kyseenalaistamaan tällaista käytöstä – ajattelemme ettei meillä ole vaihtoehtoja. [Kuulostaa erehdyttävästi Sipilän hallitukselta.]

    Psykologit ovat verranneet tätä tilanteeseen, jossa huomaat olevasi kuopassa. Ensimmäinen askel kuopasta pääsemiseksi on hyvin yksinkertainen: lopeta kaivaminen.

    Saatamme esimerkiksi haluta ratkaista negatiivisen tunteen, joka meillä on. Lisäämme kierroksia ja hermostumme entistä enemmän yrittäessämme ratkaista ongelmaamme. Kenties menetämme jopa yöunemme, kun aivojen raksutuksen takia emme pysty rauhoittumaan ja nukahtamaan.

    Jos pysähtyisimme edes hetkeksi, voisimme tarkastella asiaa rauhallisesti: mistä tämä tunne nyt oikeastaan johtuu? Kenties huomaat vain olevasi väsynyt tai tulossa kipeäksi. Sen sijaan, että yrittäisit härkäpäisesti ratkaista olematonta ongelmaa, voit ratkaista oikean ongelman menemällä nukkumaan. Tämän eron tunnistaminen edellyttää itsetuntemuksen kehittymistä.

  11. Itsetutkiskelu auttaa ymmärtämään omia tunteita.

    Tunteet eivät synny tyhjästä. Lähes aina tunteen taustalla on jokin uskomus tai oletus. Kun huomaamme miten tämä toimii, tunteet alkavat ohjata meitä näkemään minkälaisia uskomuksia meillä on. Huomatessamme uskomuksen, voimme halutessamme kyseenalaistaa sen.

    Itsetuntemus opettaa myös sallimaan omat tunteemme – niin negatiiviset kuin positiiviset. Alamme hitaasti oppia, ettei negatiivisia tunteita tarvitse pelätä tai vältellä. Kaikilla tunteilla on syynsä ja oikeus olla olemassa.

    Ilman itsetuntemusta saatamme helposti vältellä negatiivisia tunteita. Tämä johtaa kuitenkin väistämättä myös positiivisten tunteiden turtumiseen. Kun opimme hyväksymään tunteemme, avaudumme vaistomaisesti myös positiivisille tunteille, joita emme ole aiemmin osanneet tuntea.

    Sekä positiivisten että negatiivisten tunteiden hyväksyminen ja kokeminen vähentää ahdistustamme.

  12. Itsetutkiskelu on itsessään rauhoittavaa.

    Itsetutkiskelu voi itsessään olla hyvin rauhoittavaa ja meditatiivista. Kun pysähdymme kuuntelemaan omaa itseämme, alamme vaistomaisesti rauhoittua ja rentoutua. Emme enää yritä hallita ympäristöämme, vaan rentoudumme kokemaan tilanteen ilman vastustusta.

    Itsetutkiskelua voi tehdä täysin rationaalisesti, mutta oman kokemukseni mukaan se on paljon tehokkaampaa, mikäli todella pysähdyn kuuntelemaan itseäni ja omia vastauksiani. Vastaukset minua kulloinkin vaivaaviin kysymyksiin tuntuvat kumpuavan samasta paikasta kuin luovuus ylipäätään: hiljaisuudesta.

En tunne ketään, jonka en uskoisi hyötyvän paremmasta itsetuntemuksesta. Kenties yllä olevat hyödyt innostavat sinua harkitsemaan uudestaan terapian kokeilemista tai itsetutkiskelun aloittamista. Suosittelen molempia. Kaikille.

Suvaitsevuuden käsite selkeäksi

Maahanmuuttokeskustelussa kuulee käytettävän suvaitsevaisuus sanaa ikäänkuin tämä käsite mahdollistaisi erilaisia moraalisia tulkintoja. Tulisiko rasismia suvaita? Mihin vedämme rajan sananvapauden osalta?

Henkilökohtaisessa elämässä voimme itse määritellä minkälaista käytöstä suvaitsemme toisilta. Yhteiskunnan tasolla nämä rajat määrittelee laki.

Lain mukaan ketään ei saa altistaa fyysiselle tai henkiselle väkivallalle, ja kaikkia ihmisiä on kohdeltava tasa-arvoisesti. Sananvapaus edellyttää, ettei sen sisältö riko lakia. Vihapuhe määritelmällisesti rikkoo, eikä siksi kuulu sananvapauden piiriin.

Lakia rikkovaa tekoa ei kuulu suvaita missään tilanteessa, riippumatta tekijän syntyperästä.

Ajatusten kyseenalaistaminen: tekniikkana The Work of Byron Katie

Byron Katien kehittämä The Work on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan häkellyttävän tehokas tekniikka oman elämänlaadun parantamiseen ja ahdistuksen vähentämiseen. Olen aiemmin opiskellut monia tekniikoita ja filosofioita, jotka ovat olleet minulle todella hyödyllisiä. Kaikkiin näihin verrattuna The Work on kuitenkin aivan omaa luokkaansa.

Tätä kirjoittaessani olen parhaillaan palaamassa Kaliforniasta, jossa opiskelin tekniikkaa intensiivisesti yhdeksän päivän ajan. En ole koskaan aiemmin nauranut niin paljon, itkenyt niin paljon, enkä kokenut niin paljon empatiaa. Lisäksi sain niin mullistavia ahaa-elämyksiä, että koko lähestymistapani tämän blogin kirjoittamiseen muuttui täysin.

Kaikki mitä olin suunnitellut kirjoittavani tähän blogiin pitää edelleen täysin paikkansa. Kalifornian kokemusten jälkeen ymmärrän kuitenkin entistä paremmin miksi kyseiset lähestymistavat toimivat niin hyvin – ja miten ne saa toimimaan omassa elämässä vielä paremmin.

Vaikka olen opiskellut kaikenlaisia tekniikoita, filosofioita ja positiivisesta psykologiaa, en ole koskaan nähnyt lähestymistapaa, jossa olisi näin paljon järkeä. Kun omien aivojen toiminta alkaa selkeytyä Byron Katien metodia käyttäen, tilanteen ymmärtää samanaikaisesti sekä kokemuksellisesti että rationaalisesti. Tämän ansiosta kokonaisuuden hahmottaa erittäin selkeästi, ja koko asia on vaan niin pihvi.

The Work (eli Inquiry) lyhyesti

Pähkinänkuoressa The Work on tapa kyseenalaistaa omat ajatuksemme, ja tarkastella kannattaako tiettyä ajatusta uskoa. Sen sijaan että uskoisimme lähtökohtaisesti kaikki ajatuksemme (kuten meillä kaikilla on tapana tehdä), voimme tarkastella mitkä ajatukset vaikuttavat uskottavilta ja mitkä eivät.

The Work perustuu havaintoon, että ahdistuksemme taustalla on aina jokin ajatus. Mikäli uskon tietyn ajatuksen, se on minulle totta, riippumatta asioiden todellisesta tilasta. Ja kehoni reagoi siihen, minkä uskon olevan todellista, ei siihen mikä on oikeasti totta.

Oleellista tekniikan käytössä on, että häiritsevästä ajatuksesta ei edes yritetä päästä eroon. Tekniikan avulla ainoastaan tarkastellaan todellisuutta ja omia ajatuksia. Jokaiseen kysymykseen vastataan täysin rehellisesti, ja katsotaan mitä tapahtuu.

Minkälaisissa tilanteissa tekniikasta voi olla hyötyä?

Tekniikan avulla voi tarkastella mitä tahansa tilannetta, joka tuntuu ahdistavalta tai johon liittyy häiritseviä ajatuksia. Mikään tilanne tai tunne ei ole liian suuri tai pieni. Siksi tekniikkaa voi kokeilla käytännöllisesti katsoen kaikkeen.

Monessa tilanteessa saatamme vaistomaisesti ajatella, ettei tällaista tekniikkaa voi (tai jostain syystä saisi) käyttää niin vakavassa tilanteessa kuin vaikkapa läheisen kuolema, avioero tai vakava sairaus. Saatamme ajatella, että näissä tilanteissa meidän kuuluukin kärsiä, ja että muu olisi itselleen valehtelemista. Jos kuitenkin ennakkoluuloista huolimatta kokeilet, saatat huomata miten tekniikka kannustaa olemaan vielä rehellisempi itsellesi kuin mitä aiemmin uskalsit olla – jopa näissä vaikeissa elämäntilanteissa.

Ahdistavaa ajatusta ei tarvitse edes tietää. Jos et tiedä taustalla olevaa ajatusta, niin tekniikka auttaa löytämään sen. Mikäli kyseessä on vain häiritsevä epämääräinen tunne, saattaa jo pelkkä ajatuksen tunnistaminen helpottaa tilannetta. Joskus vähäpätöiseltä tuntuvan asian takaa saattaa myös löytyä todella suuria asioita ja oivalluksia.

Usein kuvittelemme, ettei ongelmamme liity omaan ajatteluumme, vaan että ongelma on elämän realiteeteissa. Siltä se usein näyttääkin. Hämmästyttävän usein tekniikkaa käyttäessä kuitenkin huomaa, että kyllä se ahdistus tuli kuitenkin omasta ajattelusta. Ulkoisesti tilanteessa ei välttämättä tapahdu mitään muutosta – oma kokemuksemme saattaa kuitenkin muuttua täysin. Kun oma ajattelu on kirkastunut, on myös paljon helpompi tehdä muutoksia olosuhteissa, jos siihen on enää mitään tarvetta.

The Work teoriassa

Tulen myöhemmissä blogikirjoituksissa purkamaan tämän tekniikan toimintaperiaatteet. Teoreettinen tarkastelu saattaa auttaa löytämään tekniikasta syvempiä tasoja, joita ei välttämättä tule helposti ajatelleeksi.

Tekniikan käyttämisen kannalta sen teoreettinen ymmärrys ei kuitenkaan ole mitenkään välttämätöntä. Voit aivan hyvin aloittaa tekniikkaan tutustumisen heti, ja palata tuleviin artikkeileihini mikäli jokin jää epäselväksi tai jokin tekniikkaan liittyvä asia tuntuu häiritsevältä. Oikeastaan jopa suosittelen yksinkertaisesti kokeilemaan, ja katsomaan miten tekniikka vaikuttaa käytännössä. Fasilitaattorin avustuksella tehdessä ei tarvitse itse tietää tekniikasta mitään.

Teoreettinen esitystapa on kuitenkin hyödyllinen erityisesti niille, joiden oma maailmankuva on hyvin tieteellinen. Tieteellisen maailmankuvan omaavat helposti sivuuttavat tämän kaltaiset tekniikat liian epätieteellisinä ja arveluttavina, tai eivät voi kuvitella miten tekniikka voisi edes teoriassa toimia. Kuulun itse juuri tähän ryhmään, ja ennen Kalifornian matkaa minua vaivasi monikin asia tekniikan suhteen.

Nyt kun ymmärrän tekniikan toimintaperiaatteet paremmin, en parhaalla tahdollanikaan pysty keksimään mitään tieteellisempää kuin omien ajatusten ja uskomusten kyseenalaistaminen. The Work on itsessään malliesimerkki tieteellisen menetelmän periaatteista, ja siksi aion jatkossa purkaa tekniikan toimintaperiaatteet auki nimenomaan tieteellisen menetelmän näkökulmasta.

Kun tekniikan toimintaperiaatteet ymmärtää kunnolla, putoaa asiasta pois kaikki mystiikka. Tekniikan käyttö muuttuu tällöin täysin käytännölliseksi ja suoraviivaiseksi – tiedät mikä ongelma on ja ymmärrät miten tekniikan käyttö korjaa tuon ongelman.

Tämän kaiken auki kirjoittamiseen voi kuitenkin kulua paljonkin aikaa, ja tulevia artikkeleita odotellessa kannattaa ilman muuta kokeilla tekniikkaa käytännössä.

The Work käytännössä

Olen keskustellut asiasta monien tekniikkaa pitkään harjoittaneiden kanssa, ja olemme vahvasti samaa mieltä, että paras tapa tutustua tekniikkaan on yksinkertaisesti kokeilla tekniikkaa fasilitaattorin avustuksella.

Mikäli haluat kuitenkin tutustua asiaan ensin tarkemmin omatoimisesti, niin alla lyhyt kuvaus eri vaihtoehdoista päästä itse kokeilemaan miten tämä kaikki toimii.

TheWork.com

Tekniikka itsessään on niin yksinkertainen, että alkuun pääsee muutamassa minuutissa lukemalla perusasiat Byron Katien nettisivuilta osoitteesta www.TheWork.com.

Tekniikan esittely ja ohjeet ovat tarjolla täysin ilmaiseksi. Näistä voi hyvin aloittaa.

Koska näiden tietojen perusteella kukaan ei kuitenkaan vielä ymmärrä miten syvästä ja moniulotteisesta asiasta on kyse, suosittelen jatkamaan käyttäen yhtä tai useampaa seuraavista.

Loving What Is

Byron Katien perusteos Loving What Is: Four Questions That Can Change Your Life, antaa hyvän kuvauksen tekniikan toimintaperiaatteista ja käytännön työstä. Kirja on käännetty myös suomeksi ja ruotsiksi. Molemmat käännökset löytyvät pääkaupunkiseudun kirjastoista.

Luettuani kirjan luulin ymmärtäneeni asian täysin. Todellisuudessa kyseessä oli vasta jäävuoren huippu.

Fasilitaattorin kanssa työskentely

Tapa jolla lähestyin Byron Katien kysymyksiä ennen seminaaria oli melko rationaalinen ja analyyttinen. Sekin toimi erittäin hyvin. Aivan tajunnan räjäyttäviä oivalluksia alkoi kuitenkin tulla vasta siinä vaiheessa, kun pääsin näkemään miten tekniikkaa enemmän harjoittaneet lähestyvät asiaa. Siksi suosittelen lämpimästi kokeilemaan tekniikkaa myös fasilitaattorin ohjeistuksessa.

Lisätietoja fasilitaattorin kanssa työskentelemisen hyödyistä löydät täältä: The Work -fasilitoinnit.

Fasilitaattorin kanssa työskennellessä ei tarvitse itse tietää tekniikasta mitään. Jos siis haluaa päästä helpolla ja hypätä suoraan kokeilemaan, niin varaa itsellesi aluksi ilmainen 30 minuutin puhelinaika. Sen aikana selvitämme sopisiko tekniikka käytettäväksi sinun tilanteessasi. Ajan varaaminen käy helpoiten englanninkieliseltä sivustoltani löytyvän varauskalenterin avulla: http://www.planbstressrelief.com/book-free-assessment/

Voit toki varata ajan myös sähköpostilla tai puhelimitse.
Email: thework@juusovoltti.com
Puhelin: 050-5251456

Videot

Netistä löytyy melko paljon materiaalia, josta näkee esimerkkejä The Work -tekniikan toiminnasta käytännössä. Alla yksi esimerkki.

Heräsikö kysymyksiä?

Mikäli mikä tahansa asia jäi askarruttamaan, laita kommenttia alle. Hyvin luultavasti sama asia vaivaa monia muitakin. Siksi kannattaa ensisijaisesti esittää kysymykset täällä blogissa tai blogin facebook-sivulla, jotta muutkin pääsevät näkemään keskustelun.

Jos asia on arkaluontoinen, niin toki voit esittää kysymyksen myös sähköpostitse. Sanomattakin lienee selvää, että kaikki fasilitointeihin liittyvä on aina täysin luottamuksellista.

Onnellisuuden kiintopiste

Ainoa tapa tulla pysyvästi onnellisemmaksi näyttäisi olevan oman onnellisuuden kiintopisteemme muuttaminen. Ainoa tapa muuttaa kiintopistettämme taas näyttäisi olevan oman alitajuisen ohjelmointimme muuttaminen. Se on onneksi helpompaa kuin voisi luulla.

Onnellisuuden kiintopiste (engl. set point tai baseline) tarkoittaa tasoa, jolle onnellisuutemme palautuu aina uudestaan ja uudestaan, riippumatta ulkoisesta tapahtumista tai olosuhteiden muutoksista. Sitä voisi kutsua myös onnellisuuden perustasoksi.

Kuten kerroin positiivista psykologiaa käsittelevässä artikkelissa, muutokset ulkoisissa olosuhteissa vaikuttavat onnellisuuteemme vain hetkellisesti, ja pitkällä tähtäimellä niiden merkitys on hyvin pieni. Tapahtuipa elämässämme lähes mitä tahansa, totumme melko nopeasti muuttuneeseen tilanteeseen. Tämä ilmiö tunnetaan englanniksi nimellä hedonic adaptation (tai hedonic treadmill), ja sen vaikutus onnellisuuteemme on todella suuri.

Onnellisuuden palautuminen vanhalle tasolle on ilmiönä jopa niin vahva, että saattaa helposti tuntua, että pitkäaikaisen onnellisuuden tavoittelu on lopulta aivan yhtä tyhjän kanssa. Tämä näkemys voi tuntua hyvin perustellulta, koska onnellisuuden kiintopisteen on osoitettu olevan pitkälti geneettistä. Onneksi geenit eivät onnellisuuden tapauksessa kuitenkaan määrittele kohtaloamme sen enempää kuin sairauksienkaan kohdalla.

Geenit eivät ole kohtalomme

Vaikka meillä olisi geeniemme puolesta keskimääräistä suurempi riski sairastua vaikkapa keuhkosyöpään, ei tämä tarkoita, että välttämättä koskaan sairastuisimme. Sairastummeko vai emme, riippuu lukemattomista tekijöistä, joista moniin pystymme itse vaikuttamaan omilla valinnoillamme. Keuhkosyövän tapauksessa merkittävin oma valintamme on tupakointi tai tupakoimatta jättäminen, ja tämä yksittäinen valinta on paljon merkittävämpi kuin perinnölliset tekijät yhteensä.

Aivan samoin pystymme omilla tietoisilla valinnoillamme vaikuttamaan omaan onnellisuuden kiintopisteeseemme. Tämä saattaa kuulostaa ristiriitaiselta, jos kerta ulkoisten olosuhteiden vaikutus onnellisuuteemme on vain vähäinen. Tässä on kuitenkin erotettava toisistaan olosuhteet ja oma tietoinen toiminta. Keuhkosyövän tapauksessa ilmansaasteet on olosuhde – tupakoimattomuus taas oma valintamme. Onnellisuuden tapauksessa tilanne on samoin: olosuhteet vaikuttavat vähän, omat valintamme paljon.

Alitajuntamme on kohtalomme

Jos kerta valintamme määrittelevät pitkälti onnellisuutemme, mikä sitten määrittelee minkälaisia valintoja teemme?

Osittain valintamme ja päätöksemme ovat tietoisia. Paljon suurempi osa päätöksistämme on kuitenkin täysin alitajuisia, emmekä useinkaan edes tiedosta tehneemme mitään valintaa. Puhumattakaan siitä, että olisimme tietoisesti puntaroineet vaihtoehtoja ja tehneet valinnan täysin tietoisesti.

Eikä tässä vielä kaikki. Tästä ne huonot uutiset vasta alkavat…

Nekin valinnat, jotka teemme tietoisesti, ovat yleensä hyvinkin vahvasti alitajuntamme ja tunteidemme värittämiä.  Monessa tilanteessa saattaa päätökseni taustalla olla oikeasti pelko tai jokin muu tunne, vaikka tietoisen mieleni tasolla olen tekemässä täysin rationaalista päätöstä.

Tupakointi antaa tästäkin hyvän esimerkin: päätös sytyttää tupakka saattaa olla “tietoinen” valinta, mutta usein päätökseen on vaikuttanut negatiivinen tunne tai stressi. Onnellisuuteen liittyvät päätöksemme ovat hyvin samankaltaisia.

Joissain tilanteissa alitajuntamme tekee vielä oikein emätepposen: Kun välttelemme jonkin asian kohtaamista, saatamme tehdä alitajuisen valinnan, jonka ansiosta vältymme joutumasta kasvotusten tämän asian kanssa.

Tämä mekanismi on suojautumiskeino, joka ei ole pelkästään huono asia. Se suojelee meitä liialliselta kivulta ja psykologiselta kärsimykseltä. Sen ansiosta kaikki asiat eivät stressitilanteessa räjähdä kerralla päin naamaa, vaan voimme kohdata asioita pikku hiljaa rauhallisemmassa tahdissa. Vaikka mekanismi on monessa tilanteessa hyödyllinen, sillä on kuitenkin myös varjopuolensa.

Välttelemäämme asiaan saattaa nimittäin liittyä merkittävä valinta, joka vaikuttaisi huomattavasti omaan onnellisuuteemme. Kun välttelemme tuota asiaa, välttelemme myös kyseistä valintaa. Teemme siis alitajuisesti aivan eri valinnan, jonka ansiosta vältämme kokonaan sen oikeasti tärkeän valinnan, jolla olisi suuri vaikutus onnellisuuteemme. Toisin sanoen emme koskaan edes päädy siihen tilanteeseen, jossa joutuisimme – tai pääsisimme – tekemään tuon valinnan.

Alitajuntamme on aivan loputon suo, ja sen vaikutustavat pirullisen ovelia ja huomaamattomia. Ei siis ole mikään ihme, että onnellisuutemme suhteen alitajunta yleensä jyrää tietoiset valintamme.

Onneksi huonot uutiset loppuivat tähän, ja voimme siirtyä niihin hyviin uutisiin.

Sen sijaan että yrittäisimme tehdä kaikki päätöksemme tietoisesti, voimme tehdä tietoisia valintoja alitajuntamme muuttamiseksi. Tähän ilmiöön perustuu melkolailla kaikki mitä esitän tässä blogissa.

Tämän artikkelin lopusta löydät linkit blogiteksteihin, joissa kuvailen tarkemmin miten alitajunnan muuttaminen käytännössä toimii.

Ennen ryhtymistä uskomusten muuttamiseen, on hyvä tarkastella onnellisuuden kiintopistettä vielä hieman toisesta näkökulmasta.

Kiintopisteestä joustavaan onnellisuuden tasoon

Englantilainen psykologian tohtori Robert Holden on esittänyt erittäin mielenkiintoisen teorian liittyen onnellisuuden kiintopisteeseen. Hänen kokemuksensa mukaan kiintopiste ei ole niinkään kiinteä, vaan enemmänkin taso, johon olemme yksinkertaisesti tottuneet. Tietty onnellisuuden taso tuntuu meistä tutulta ja turvalliselta, ja turvallisuuden kaipuumme saa meidät vaistomaisesti palaamaan takaisin tälle tasolle.

Holden on onnistunut hienolla tavalla havainnollistamaan tämän ilmiön: Aiheesta pitämiensä seminaarien aikana Holden on merkannut lavalle janan, jonka toisessa päässä on yksi ja toisessa päässä kymmenen. Tällä skaalalla yksi tarkoittaa erittäin masentunutta ja kymmenen erittäin onnellista. Tämän jälkeen Holden on pyytänyt ihmisiä tulemaan yksi kerrallaan lavalle, ja asettumaan seisomaan sille kohtaa janaa, joka vastaa lavalla olijan sen hetkistä onnellisuuden kokemusta. Kun ihmiset ovat kertoneet miksi he ovat asettuneet juuri tälle kohtaa janalla, vastaukset ovat olleet hyvin kuvaavia.

Erityisen hyvin totunnaisuuden ilmiö tulee esille, kun Holden pyytää osallistujaa liikkumaan janalla jonkin matkaa kohti onnellisuutta, ja tunnustelemaan miltä tämä onnellisuuden taso tuntuu. Monien kokemus on, että tällainen liiallinen onnellisuus ei tunnu luonnolliselta tai sopivalta. Holden on kertonut mm. erään nunnan reagoineen toteamalla, että seistessään lähellä onnellisuuden ääripäätä, hän oli alkanut tuntea olonsa ”hieman tuhmaksi”

Sitä ei välttämättä osaa sanoa mikä asiassa on vialla, mutta jotenkin se ei vain tunnu oikealta, jos kokee olonsa liian onnelliseksi.

Tämän taustalla on yksinkertaisesti alitajuinen uskomus, jonka mukaan meidän kuuluisi olla niin tai näin onnellisia, eikä paljon sen enempää eikä vähempää. Oikeastaan tämä ei ole yksi uskomus, vaan nippu toisiinsa kietoutuneita uskomuksia, joista monet olemme omaksuneet jo hyvin pieninä.

Onneksi tällaisetkin uskomukset on mahdollista muuttaa, ja niiden muuttaminen on jopa melko helppoa.

Alitajunnan ja uskomusten muuttaminen käytännössä

Sitä miten uskomusten muuttaminen käytännössä tapahtuu olen käsitellyt seuraavissa artikkeleissa:
– Ajatusten kyseenalaistaminen: tekniikkana The Work of Byron Katie
– 12 tapaa joilla itsetuntemus voi vähentää ahdistusta.

Mitä yhteistä on rasistilla ja antirasistilla?

Medioissa pitkään vellonut rasismi vs. antirasismi -keskustelu sai minutkin nyt tarkastelemaan asiaa. Havaintoni: kukaan ei tunnu ymmärtävän miten ihmismieli toimii, mistä tämän kaiken taustalla on, ja mitä asialle on tehtävissä.

Rasistit syyttävät pakolaisia ja/tai maahanmuuttajia. Antirasistit syyttävät rasisteja. Sen jälkeen rasistit syyttävät vielä antirasisteja siitä, että heidän mielestään antirasistit kritisoivat rasisteja vain tunteakseen olevansa ylevämpiä. Huomaatteko mikä on yhteistä kaikille? Syyttäminen.

En puhu nyt siitä, mikä on moraalisesti oikein. Puhun siitä, mikä helpottaa omaa ahdistusta.

Syy omaan ahdistukseen haetaan aina jostain ulkopuolelta: maahanmuuttajien ei pitäisi tulla tänne; rasistien pitäisi olla suvaitsevaisempia jne. Tähän voi suhtautua kahdella tavalla: yrittämällä muuttaa todellisuutta, tai tarkastelemalla miksi oma olo tuntuu ahdistuneelta. Oman mielenrauhan ja onnellisuuden kannalta jälkimmäinen on huomattavasti tehokkaampi tapa toimia – erityisesti silloin, jos uskoo, että ongelma on olosuhteissa eikä omassa ajattelussa ole mitään korjattavaa.

Koenpa ahdistusta maahanmuuttajista tai rasistien rasistisuudesta, ahdistukseni ei oikeasti johdu maahanmuuttajista eikä rasisteista. Ahdistukseni johtuu yksinkertaisesti siitä, että pidän kiinni ajatuksesta, joka ei vastaa todellisuutta.

1) “Suomeen ei pitäisi tulla maahanmuuttajia.”

Miten niin ei pitäisi? Todellisuus on se, että Suomeen on viime aikoina tullut jonkin verran (ja tulee varmasti vielä lisää) sekä pakolaisia että maahanmuuttajia. Tämä tosiasia ei yksinään aiheuta kenellekään ahdistusta. Jos kuitenkin pidän kiinni ajatuksesta, että “Suomeen ei pitäisi tulla maahanmuuttajia”, tappelen todellisuutta vastaan. Ja kun tappelen todellisuutta vastaan häviän. Aina. Ja se on juuri tämä tappeleminen ja häviäminen, joka tuntuu ahdistavalta. Maahanmuuttajien tai pakolaisten syyttäminen asiasta on pähkähullua.

2) “Rasistien pitäisi olla ennakkoluulottomampia ja suvaitsevaisempia.”

Miten niin pitäisi? Todellisuus on se, että rasistit ovat määritelmällisesti ennakkoluuloisia ja usein myös suvaitsemattomia. Toinen tosiasia on, että Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ovat rasisteja. Mikään näistä tosiasioista ei itsessään aiheuta kenellekään ahdistusta. Jos kuitenkin pidän kiinni ajatuksesta, että “rasistien pitäisi olla suvaitsevaisia”, vastustan taas kerran todellisuutta. Ja taas kerran häviän. Tunnen ahdistusta kunnes hyväksyn tosiasian, että rasistit ovat rasistisia. Rasistien syyttäminen asiasta on pähkähullua.

Onko siis kaikki hyvin, jos kerta ongelma on vain omassa päässä? Ei. Monet ihmiset kokevat parhaillaan ahdistusta, ja se on todellakin ongelma. Tuo ahdistus on aivan todellista, olipa sen kokija suvakki, rasisti, maahanmuuttaja, pakolainen tai tolkun ihminen.

Se että hyväksyn, että todellisuus on juuri nyt sellainen kuin se on, ei tarkoita, että hyväksyisin huonon käytöksen tai varsinkaan fyysisen tai henkisen väkivallan. Nykytilanteen hyväksyminen ei myöskään estä minua toimimasta sen eteen, että todellisuus olisi tulevaisuudessa erilainen. Päinvastoin. Kun olen hyväksynyt todellisuuden sellaisena kuin se on, pystyn paljon paremmin korjaamaan mahdolliset epäkohdat.

Sanotaan vaikka, että olen ahdistunut siitä miten rasistit kohtelevat maahanmuuttajia. Mikäli kyseiset rasistit eivät ole tehneet henkilökohtaisesti minulle itselleni jotain, huolehdin muiden asioista. Tässä ei sinänsä ole mitään väärää. Ainoa vaan, että hyvin usein käytämme oman huonon olomme verukkeena sitä, että jotain kolmatta osapuolta kohdellaan huonosti. Maailmassa on jotain pielessä, enkä sen takia voi olla onnellinen. Kenties ajattelen, että olisi jopa moraalisesti väärin olla onnellinen, kun maailmassa on tämä asia pielessä.

Väitän kuitenkin, että moraalisesti oikein on hoitaa ensin oma tontti, ja huolehtia muista vasta sen jälkeen. Kun oma ahdistus on poissa, on huomattavasti helpompi nähdä mitä on tehtävissä maahanmuuttajien tilanteen auttamiseksi ja toimia tehokkaasti asian eteen. Ahdistuksissamme hoidamme helposti jotain aivan turhanpäiväistä ongelmaa, jonka ratkaiseminen ei auta maahanmuuttajia tuon taivaallista, mutta vähentää kyllä hieman omaa ahdistustamme.

Entä miksi minua kiinnostaisi muiden auttaminen, jos olen vapautunut omasta ahdistuksestani, eikä itselläni ei ole enää ongelmaa? Siihen on yksinkertainen syy, joka on täysin itsekäs – auttaminen tuntuu hyvältä. Muiden auttaminen ei siis tee minusta muita moraalisempaa tai ylevämpää, koska motiivini ovat aivan yhtä itsekkäät kuin kaikilla muillakin.

Pseudo-ongelmista todellisiin ratkaisuihin

Eli mitä siis kannattaisi tehdä nykyisen levottoman ilmapiirin korjaamiseksi? Miten voimme vähentää rasismia, joka selvästikin aiheuttaa turvattomuutta ja mielipahaa täysin viattomille osapuolille? En näe kuin yhden todellisen ratkaisun: auttaa ihmisiä pääsemään vapaaksi ahdistuksestaan, joka on kaikkien näiden ongelmien taustalla.

Sosiaaliset ongelmat eivät vähene kiistämällä niiden olemassaolo. Niiden korjaamisessa on kuitenkin keskityttävä itse ongelmaan, eikä pseudo-ongelmiin, joita ihmiset rakentavat omissa päissään. Jokainen tekee tätä parhaiten pitämällä huolen omasta hyvinvoinnistaan, syyttämättä ketään muuta yhtään mistään. Vasta kun on nähnyt oman osuutensa tässä sopassa, pystyy arvioimaan mitä sille oikealle asialle täytyy tehdä (jos mitään).

Omaan onnellisuuteen keskittyminen saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta onko se? Onko itsekästä tehdä jotain, joka auttaa parhaalla mahdollisella tavalla vähentämään ihmisten kokemaa ahdistusta? Ja kun tämä itsekeskeinen teko samalla edistää ihmisten mahdollisuuksia kokea rakkautta ja onnellisuutta, niin mikä oikeastaan on itsekästä?

Ilman muuta haluamme lisäksi tehdä voitavamme poliittisen tilanteen korjaamiseksi, jotta pakolaisten ei alun perinkään tarvitsisi lähteä pakoon omasta maastaan. Haluamme myös vähentää rasismia ja muuta rikollisuutta, jotta kaikilla olisi maassamme hyvä ja turvallinen olla. Oma ahdistuneisuutesi ei kuitenkaan millään tavalla edistä näitä päämääriä – päinvastoin.

Positiivinen psykologia: Mistä onnellisuus muodostuu?

Positiivisen psykologian ansiosta tiedämme nykyisin melko tarkkaan mistä onnellisuus muodostuu. Vastaus on hyvin erilainen kuin mitä vaistomaisesti oletamme.

Positiivisen psykologian lyhyt historia

Valtaosa 1900-luvun psykologiasta keskittyi ihmisten pahoinvointiin ja sairauksien hoitoon, sivuuttaen onnellisuutta koskevat kysymykset hämmästyttävän täydellisesti. Vasta 1990-luvun lopulla alettiin toden teolla soveltaa kliinisen psykologian tutkimusmenetelmiä onnellisuuden salojen selvittämiseen. Ja kun tuohon työhön ryhdyttiin, alkoi vastauksia tulla melkoista vauhtia.

Yksi asia, jonka positiivinen psykologia on pystynyt osoittamaan aika lailla aukottomasti on, että ihmisillä on taipumusta keskittyä onnen etsimisessä aivan vääriin asioihin. Kuten esimerkiksi rahaan.

Raha tuo onnea

Vanha kansanviisaus sanoo, ettei raha tee onnelliseksi. Itse asiassa raha kyllä lisää onnellisuutta. Mikäli tarkastelemme pelkästään rahan vaikutusta, ja suodatamme tuloksista kaikki muut muuttujat, voimme huomata että rahan määrä todellakin korreloi onnellisuuden kanssa – mitä enemmän rahaa, sitä onnellisempi ihminen. Myytti rahan onnelliseksi tekevästä vaikutuksesta näyttäisi olevan sitkeä juuri siksi, että se pitää osittain paikkansa.

Raha siis lisää onnellisuutta. Hyvä. Seuraava kysymys on kuinka paljon? Ja vastaus on: todella vähän. Rahan vaikutus onnnellisuuteen on niin häviävän pieni, että jos tavoitteena on tulla onnelliseksi, mikään rahamäärä ei tule koskaan riittämään. Onneksi parempiakin strategioita on olemassa, ja voimme tässäkin kääntyä positiivisen psykologian puoleen.

Onnellisuuden osa-alueet

Positiivinen psykologia on onnistunut vakuuttavasti kartoittamaan mitkä asiat vaikuttavat ihmisen onnellisuuteen – ja kuinka paljon. Ensisilmäyksellä tutkimustulokset saattavat tuntua uskomattomilta ja hämmentäviltä. Tieteellistä näyttöä on kuitenkin paljon, ja positiivisen psykologian kentällä asiasta tuntuu vallitsevan vahva konsensus.

Seuraava jaottelu löytyy Sonja Lyubomirskyn kirjasta The How of Happiness, joka on yksi positiivisen psykologian virstanpylväistä. Lyubomirskyn mukaan onnellisuus voidaan jakaa karkeasti kolmeen osa-alueeseen: olosuhteet, tietoinen toiminta ja geenit.

Mikä määrittelee ihmisen onnellisuuden?

Olosuhteet: 10 %

Jos jätät mieleesi yhden asian tästä artikkelista, olkoon se tämä: olosuhteiden vaikutus onnellisuuteen on hyvin pieni. Yleensä ihmiset olettavat olosuhteiden vaikuttavan paljon, ja aliarvioivat oman ajattelun ja asenteiden vaikutuksen.

Olosuhteiden osuudeksi on merkitty vain 10 %. Yrittävätkö tutkijat oikeasti sanoa, että kun laskemme yhteen kaikki ulkoiset tekijät (työn, kodin, varallisuuden, parisuhteen, perheen, omistetut tavarat jne.), niin näiden tekijöiden kokonaisvaikutus onnellisuuteemme on vain vaivaiset kymmenen prosenttia? Kyllä. Ja asiasta on melkoinen määrä tutkimustietoa.

Ulkoiset tekijät saattavat kyllä hetkellisesti heilauttaa onnellisuuttasi suuntaan tai toiseen, mutta muutaman kuukauden kuluessa onnellisuutesi palaa melko tarkkaan samalle tasolle kuin mitä se oli ennen ulkoisten olosuhteiden muutosta.

Tätä olosuhteiden vähäistä vaikutusta voi olla vaikea uskoa, mutta siinäpä se juuri on: olemme todella huonoja arvioimaan mikä tekee meidät onnellisiksi.

Geenit: 50 %

Kaksostutkimusten perusteella geeneillä on merkittävä vaikutus onnellisuuteemme. Vaikka emme pysty muuttamaan geenejämme, suuri osa positiivisen psykologian tutkijoista tuntuu olevan sitä mieltä, että pystymme ainakin jossain määrin vaikuttamaan myös tähän osa-alueeseen. Oman kokemukseni valossa tähän osa-alueeseen pystyy vaikuttamaan hyvinkin paljon.

Geenien vaikutusta onnellisuutemme on kutsuttu myös kiintopisteeksi (englanniksi “set point” tai “baseline”), eli onnellisuuden tasoksi johon vaistomaisesti hakeudumme aina takaisin. Ilmiö on todella mielenkiintoinen, ja olen kirjoittanut kokonaisen artikkelin tästä onnellisuuden kiintopisteestä.

Tietoinen toiminta: 40 %

Oman tietoisen toimintamme merkitys on erittäin suuri, ja se on lisäksi osa-alue, johon meidän on kaikista helpointa vaikuttaa. Siksi Lyubomirsky ja muut psykologit suosittelevat keskittymään juuri tähän osa-alueeseen.

Lyubomirsky antaa hyvin konkreettisia neuvoja miten kannattaa toimia ja ajatella, jotta saamme mahdollisimman paljon irti tästä 40 %:sta, ja jotta pystymme ainakin jossain määrin vaikuttamaan myös geenien osuuteen. Näiden strategioiden toimivuus on osoitettu useissa kliinisissä kokeissa. Harva self-help kirja pystyy sanomaan samaa omista neuvoistaan.

Vaikka itse hyödynnän hieman toisenlaista lähestymistapaa, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan myös Lyubomirskyn strategioita. En näe mitään syytä miksi ne eivät toimisi, jos neuvoja noudattaa. Painotan kuitenkin sanaa “jos”, koska omassa elämässäni Lyubomirskyn strategiat jäivät kirjan lukemisen jälkeen yhtä vähäiselle käytölle kuin kaikkien muidenkin self-help kirjojen neuvot sitä ennen.

Mutta miksi hyvät neuvot jäävät niin helposti noudattamatta? Siinäpä tuhannen taalan kysymys. Tulen käsittelemään tätä, ja muita alitajunnan kieroja vaikutuksia tulevissa artikkeleissa. Alitajunnan vaikutus valintoihimme on niin voimakas, että mikäli sen jättää huomiotta, voi todellakin odottaa jäävänsä loputtomasti kiertämään samaa kehää kuin tähänkin asti.

Aivan ylivoimaisesti paras löytämäni tapa vaikuttaa omaan ajatteluun ja edistää tätä kautta omaa onnellisuutta on yksinkertainen tekniikka nimeltään The Work of Byron Katie. Olen kirjoittanut tästä kokonaisen artikkelin: The Work. Suosittelen kaikille.

Eikö ihmissuhteet olekaan ratkaisevia?

Toisissa tutkimuksissa on saatu ristiriitaisilta vaikuttavia tuloksia. Esimerkkinä mainittakoon Harvardin yliopiston valtaisa tutkimus, jossa on seurattu yli 700 aikuisen hyvinvointia ja onnellisuutta 75 vuoden ajan. Tutkimuksen mukaan selkeästi tärkein ihmisten onnellisuutta ja hyvinvointia määrittävä tekijä on hyvät ja läheiset ihmissuhteet.

Eikö tässä ole aivan räikeä ristiriita? Lyubomirsky et al. väittää, että ihmissuhteiden vaikutus on alle 10 %, ja Harvardin tutkijat sanovat, että ylivoimaisesti tärkeintä ovat hyvät ja läheiset ihmissuhteet. Ristiriita on kuitenkin vain näennäinen.

Ihmissuhteet kyllä kuuluvat Lyubomirskyn tutkimuksessa olosuhteisiin. Sen sijaan ihmissuhteiden laadun määrittelee jäljelle jäävät osa-alueet eli geenit ja tietoinen toiminta. Kukaan ei ole väittänyt huonojen ihmissuhteiden lisäävän onnellisuutta. Siksi ihmissuhteiden määrän lisääminen (olosuhteet) ei vaikuta onnellisuuteen, mutta ihmissuhteiden laadun lisääminen vaikuttaa (oma ajattelu ja asenteet).

Näennäisen ristiriitaiset tulokset lopulta tukevatkin toinen toisiaan.

EFT Tapping – Saanko suositella vähän humpuukia?

Oman onnellisuuden edistäminen on mitä suurimmassa määrin itsetutkiskelua ja omien tunteiden hyväksymistä.

Tulen tässä blogissa kirjoittamaan paljon tunteista, ja erilaisista tavoista suhtautua niihin. Pelkästä teoreettisesta ymmärryksestä yksinään on kuitenkin vain rajallisesti hyötyä. Vasta kun asia muuttuu omakohtaiseksi kokemukseksi – oivallukseksi – muuttuu teoria käytännöksi.

Tätä silmällä pitäen tulen lähiaikoina esittelemään muutaman tekniikan, jotka ovat:
1) Helpottaneet oloani kriisien yhteydessä
2) Tuoneet minulle monia onnellisuuden kokemista edistäviä oivalluksia.

EFT Tapping

Ensimmäisenä on vuorossa ns. EFT Tapping (Emotional Freedom Technique), koska tekniikka on parhaillaan erittäin ajankohtainen. Huomenna (maanantai 22.2.2016) on alkamassa Tapping World Summit 2016, joka on erinomainen tapa päästä tutustumaan Tappingiin. Kymmenen päivää kestävä nettiseminaari on katsottavissa täysin ilmaiseksi. Tappingin ja tapahtuman suosiosta kertoo se, että viime vuoden seminaaria seurasi yli 500 000 katsojaa ympäri maailman.

Ensisilmäyksellä EFT Tapping on pahinta hihhulisekoilua ikinä. Älä anna tämän häiritä: asiaan voi suhtautua terveellä skeptisyydellä.

Myös oma suhtautumiseni asiaan saattaa kuulostaa omituiselta. Olen nimittäin melko vakuuttunut, että taustalla oleva ajatus EFT:n toimintaperiaatteesta on silkkaa humpuukia (energiapsykologiaa, energiavirtoja, pseudotiedettä yms.). Miksi sitten suosittelen tätä kenellekään? Koska vaikka toimintaperiaate on aivan yläpilveä, se ei estä EFT:tä toimimasta jollain muulla tavalla. Rohkenen suositella tätä, koska omiin tarpeisiini Tapping on toiminut toistuvasti aivan erinomaisen hyvin.

Mistä EFT Tappingissä on kyse?

Tapping on tekniikka, jossa yhdistyy kognitiivinen psykologia ja akupunktiopisteiden naputtelu. Kuulostaa hullulta. Tiedän.

En itsekään usko meridiaaneihin ja akupisteisiin. En ole vielä törmännyt yhteenkään kliiniseen tutkimukseen, jossa Tappingillä olisi saatu parempia tuloksia kuin vastaavalla kognitiivisella terapialla yksinään. Oma kokemukseni on tältä osin ristiriidassa tutkimusten kanssa.

Koska Tappingin taustalla on kognitiivinen psykologia, olen välillä lähestynyt asiaa pelkästään sen kautta. Useammin kuin kerran on kuitenkin käynyt niin, että tutkiessani tunteitani ja ajatuksiani kognitiivisen psykologian keinoin, olen ajautunut umpikujaan. En ole saanut selvää mitä oikeastaan tunnen, tai mikä ajatus negatiivisen tunteen taustalla on. Kun en ole saanut perinteisen psykologian avulla ratkaisua asiaan, olen ottanut mukaan naputtelun. Ja kappas vaan – yhtäkkiä olen alkanut vaistomaisesti itkeä tai huomannut, että hetkinen, taustallahan on tämä aivan toinen ajatus, jota en ollut uskaltanut nähdä ennen kuin aloin naputtelemaan.

Aivan erityisen hyvin Tapping on toiminut tilanteissa, joissa minua on vaivannut jokin epämääräinen paha olo. Tällaista tilannetta voi olla vaikea lähteä purkamaan psykologian keinoin. Tappingin tapauksessa tämä ei ole mikään ongelma. Tällöin voi aivan hyvin lähteä naputtelemaan sitä, että “minulla on paha olla” tai “en tiedä mikä minua häiritsee”. Ja kun tuota on tehnyt kierroksen tai pari, niin lähes aina alkaa hahmottua, että mistä se kenkä ihan oikeasti puristaa.

Naputtelu ja onnellisuus

Psykologian näkökulmasta Tappingin taustalla on asioiden hyväksyminen. Kun asioiden todellisen tilan hyväksyy, ahdistava tunne helpottaa. Oman onnellisuuden edistämisessä tämä on yksi avainkokemuksista, joka kaikkien olisi hyvä päästä omakohtaisesti kokemaan. Juuri tämän kokemuksen saamiseksi suosittelen lämpimästi kokeilemaan Tappingiä. Ja paras tapa tämän humpuukin opiskeluun on Tapping World Summit -seminaari.

Seminaarissa käytettävä kieli on pääosin melko helposti ymmärrettävää englantia. Mikäli kuitenkin kieli on esteenä, tappingiin voi tutustua Nick Ortnerin suomeksikin käännetystä kirjasta Tapping Solution – Vallankumouksellinen stressinhoitomenetelmä, joka löytyy myös pääkaupunkiseudun kirjastoista.

Ja tässä vielä lopuksi uudestaan linkki seminariin: Tapping World Summit 2016.