Mitä yhteistä on rasistilla ja antirasistilla?

Medioissa pitkään vellonut rasismi vs. antirasismi -keskustelu sai minutkin nyt tarkastelemaan asiaa. Havaintoni: kukaan ei tunnu ymmärtävän miten ihmismieli toimii, mistä tämän kaiken taustalla on, ja mitä asialle on tehtävissä.

Rasistit syyttävät pakolaisia ja/tai maahanmuuttajia. Antirasistit syyttävät rasisteja. Sen jälkeen rasistit syyttävät vielä antirasisteja siitä, että heidän mielestään antirasistit kritisoivat rasisteja vain tunteakseen olevansa ylevämpiä. Huomaatteko mikä on yhteistä kaikille? Syyttäminen.

En puhu nyt siitä, mikä on moraalisesti oikein. Puhun siitä, mikä helpottaa omaa ahdistusta.

Syy omaan ahdistukseen haetaan aina jostain ulkopuolelta: maahanmuuttajien ei pitäisi tulla tänne; rasistien pitäisi olla suvaitsevaisempia jne. Tähän voi suhtautua kahdella tavalla: yrittämällä muuttaa todellisuutta, tai tarkastelemalla miksi oma olo tuntuu ahdistuneelta. Oman mielenrauhan ja onnellisuuden kannalta jälkimmäinen on huomattavasti tehokkaampi tapa toimia – erityisesti silloin, jos uskoo, että ongelma on olosuhteissa eikä omassa ajattelussa ole mitään korjattavaa.

Koenpa ahdistusta maahanmuuttajista tai rasistien rasistisuudesta, ahdistukseni ei oikeasti johdu maahanmuuttajista eikä rasisteista. Ahdistukseni johtuu yksinkertaisesti siitä, että pidän kiinni ajatuksesta, joka ei vastaa todellisuutta.

1) “Suomeen ei pitäisi tulla maahanmuuttajia.”

Miten niin ei pitäisi? Todellisuus on se, että Suomeen on viime aikoina tullut jonkin verran (ja tulee varmasti vielä lisää) sekä pakolaisia että maahanmuuttajia. Tämä tosiasia ei yksinään aiheuta kenellekään ahdistusta. Jos kuitenkin pidän kiinni ajatuksesta, että “Suomeen ei pitäisi tulla maahanmuuttajia”, tappelen todellisuutta vastaan. Ja kun tappelen todellisuutta vastaan häviän. Aina. Ja se on juuri tämä tappeleminen ja häviäminen, joka tuntuu ahdistavalta. Maahanmuuttajien tai pakolaisten syyttäminen asiasta on pähkähullua.

2) “Rasistien pitäisi olla ennakkoluulottomampia ja suvaitsevaisempia.”

Miten niin pitäisi? Todellisuus on se, että rasistit ovat määritelmällisesti ennakkoluuloisia ja usein myös suvaitsemattomia. Toinen tosiasia on, että Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ovat rasisteja. Mikään näistä tosiasioista ei itsessään aiheuta kenellekään ahdistusta. Jos kuitenkin pidän kiinni ajatuksesta, että “rasistien pitäisi olla suvaitsevaisia”, vastustan taas kerran todellisuutta. Ja taas kerran häviän. Tunnen ahdistusta kunnes hyväksyn tosiasian, että rasistit ovat rasistisia. Rasistien syyttäminen asiasta on pähkähullua.

Onko siis kaikki hyvin, jos kerta ongelma on vain omassa päässä? Ei. Monet ihmiset kokevat parhaillaan ahdistusta, ja se on todellakin ongelma. Tuo ahdistus on aivan todellista, olipa sen kokija suvakki, rasisti, maahanmuuttaja, pakolainen tai tolkun ihminen.

Se että hyväksyn, että todellisuus on juuri nyt sellainen kuin se on, ei tarkoita, että hyväksyisin huonon käytöksen tai varsinkaan fyysisen tai henkisen väkivallan. Nykytilanteen hyväksyminen ei myöskään estä minua toimimasta sen eteen, että todellisuus olisi tulevaisuudessa erilainen. Päinvastoin. Kun olen hyväksynyt todellisuuden sellaisena kuin se on, pystyn paljon paremmin korjaamaan mahdolliset epäkohdat.

Sanotaan vaikka, että olen ahdistunut siitä miten rasistit kohtelevat maahanmuuttajia. Mikäli kyseiset rasistit eivät ole tehneet henkilökohtaisesti minulle itselleni jotain, huolehdin muiden asioista. Tässä ei sinänsä ole mitään väärää. Ainoa vaan, että hyvin usein käytämme oman huonon olomme verukkeena sitä, että jotain kolmatta osapuolta kohdellaan huonosti. Maailmassa on jotain pielessä, enkä sen takia voi olla onnellinen. Kenties ajattelen, että olisi jopa moraalisesti väärin olla onnellinen, kun maailmassa on tämä asia pielessä.

Väitän kuitenkin, että moraalisesti oikein on hoitaa ensin oma tontti, ja huolehtia muista vasta sen jälkeen. Kun oma ahdistus on poissa, on huomattavasti helpompi nähdä mitä on tehtävissä maahanmuuttajien tilanteen auttamiseksi ja toimia tehokkaasti asian eteen. Ahdistuksissamme hoidamme helposti jotain aivan turhanpäiväistä ongelmaa, jonka ratkaiseminen ei auta maahanmuuttajia tuon taivaallista, mutta vähentää kyllä hieman omaa ahdistustamme.

Entä miksi minua kiinnostaisi muiden auttaminen, jos olen vapautunut omasta ahdistuksestani, eikä itselläni ei ole enää ongelmaa? Siihen on yksinkertainen syy, joka on täysin itsekäs – auttaminen tuntuu hyvältä. Muiden auttaminen ei siis tee minusta muita moraalisempaa tai ylevämpää, koska motiivini ovat aivan yhtä itsekkäät kuin kaikilla muillakin.

Pseudo-ongelmista todellisiin ratkaisuihin

Eli mitä siis kannattaisi tehdä nykyisen levottoman ilmapiirin korjaamiseksi? Miten voimme vähentää rasismia, joka selvästikin aiheuttaa turvattomuutta ja mielipahaa täysin viattomille osapuolille? En näe kuin yhden todellisen ratkaisun: auttaa ihmisiä pääsemään vapaaksi ahdistuksestaan, joka on kaikkien näiden ongelmien taustalla.

Sosiaaliset ongelmat eivät vähene kiistämällä niiden olemassaolo. Niiden korjaamisessa on kuitenkin keskityttävä itse ongelmaan, eikä pseudo-ongelmiin, joita ihmiset rakentavat omissa päissään. Jokainen tekee tätä parhaiten pitämällä huolen omasta hyvinvoinnistaan, syyttämättä ketään muuta yhtään mistään. Vasta kun on nähnyt oman osuutensa tässä sopassa, pystyy arvioimaan mitä sille oikealle asialle täytyy tehdä (jos mitään).

Omaan onnellisuuteen keskittyminen saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta onko se? Onko itsekästä tehdä jotain, joka auttaa parhaalla mahdollisella tavalla vähentämään ihmisten kokemaa ahdistusta? Ja kun tämä itsekeskeinen teko samalla edistää ihmisten mahdollisuuksia kokea rakkautta ja onnellisuutta, niin mikä oikeastaan on itsekästä?

Ilman muuta haluamme lisäksi tehdä voitavamme poliittisen tilanteen korjaamiseksi, jotta pakolaisten ei alun perinkään tarvitsisi lähteä pakoon omasta maastaan. Haluamme myös vähentää rasismia ja muuta rikollisuutta, jotta kaikilla olisi maassamme hyvä ja turvallinen olla. Oma ahdistuneisuutesi ei kuitenkaan millään tavalla edistä näitä päämääriä – päinvastoin.

Facebook

comments

Kommentoi artikkelia