The Work of Byron Katie: Opetustavan kritiikki

Aiemmassa blogiartikkelissa hehkutin The Work of Byron Katie -tekniikkaa. Vaikka tekniikka on mahtava, en itse ole kovin innoissani tavasta jolla tekniikkaa opetetaan.

Kyseenalaistamisen tekniikan kyseenalaistaminen

Pidän The Work of Byron Katie -tekniikkaa edelleen erinomaisena välineenä itsetuntemuksen kehittämiseen ja omien uskomusten tarkasteluun. Kriittisyyteni ei liity lainkaan itse tekniikkaan, vaan siihen miten Byron Katie tuota tekniikkaa opettaa.

Aiemmassa artikkelissa suosittelin tutustumaan tekniikkaan joko TheWork.com-nettisivujen, Byron Katien kirjojen tai fasilitaattorien avustuksella. Tuossa artikkelissa en suositellut yhdeksänpäiväistä koulua, jonka itse kävin tutustuakseni tekniikkaan paremmin. Minulla on nimittäin edelleen hyvin ristiriitainen suhtautuminen siihen, että sopiiko tämän muotoinen koulu kaikille.

Oma kokemukseni koulusta oli mahtava. Suosittelenko sitä myös muille? En.

Opetuksen sisäinen ristiriita

Syy miksi en voi varauksettomasti suositella koulua liittyy tapaan, jolla tekniikkaa koulussa opetetaan.

Periaatteessa koulussa pitäisi opettaa vain The Work -itsetutkiskelun tekniikkaa. Käytännössä siellä opetetaan myös paljon muuta, joka on ristiriidassa itse tekniikan kanssa.

Tekniikan avulla on tarkoitus tulla tietoiseksi niistä uskomuksista ja tarinoista, joiden pohjalta olemme rakentaneet oman maailmankuvamme. Kun olemme tulleet tietoisiksi uskomuksistamme, voimme tarkastella pitävätkö nuo uskomukset paikkaansa, ja kannattaako meidän edelleen perustaa maailmankuvamme tuollaisille uskomuksille. Tekniikan perusta on siis omien uskomustemme kyseenalaistaminen.

Uskomuksemme vaikuttavat alitajuntaamme, tunteisiimme sekä päätöksiimme. Siksi niiden tarkastelusta voi olla enemmän hyötyä kuin tulemme tavallisesti ajatelleeksi. Ymmärrän tekniikan toimintaperiaatteen hyvin teoriatasolla, ja tekniikka on osoittautunut toimivaksi myös käytännössä. Olen kokenut lukemattomia kertoja, että tekniikka on auttanut löytämään täysin konkreettisen ratkaisun tuonhetkiseen ahdistavaan tilanteeseen. Tältä osin olen erittäin tyytyväinen.

Ongelma tulee eteen, kun tarkastelen miten Byron Katie opettaa tuota tekniikkaa. Opetus ei jää pelkästään tekniikan opettamiseen, vaan tekniikan lomassa Byron Katie opettaa myös omaa maailmankuvaansa. Tekniikan tarkoitus on siis kyseenalaistaa tarinamme; tekniikkaa opettaessa Byron Katie myy kuulijoille omaa tarinaansa.

Erityisen ongelmalliseksi tämän tekee se, että kuulijalle jää epäselväksi edellyttääkö tekniikan käyttö tämän maailmankuvan omaksumista. Ei edellytä – mutta asia esitetään ikäänkuin se edellyttäisi.

Byron katieläinen monologi

Klassisen filosofian kannalta tilanne on sama kuin jos Sokrates olisi sokraattisen dialogin yhteydessä lopettanut kysymysten esittämisen, ja alkanut niiden sijaan opettamaan omia näkemyksiään. Koska Sokrates oli suuri opettaja, oppilaat olisivat saattaneet uskoa häntä. Tätä tietoa voitaisiin jopa pitää erityisen luotettavana, koska Sokrates on päätynyt siihen kyseenalaistamalla omat uskomuksensa ja tietonsa käyttämällä opettamaansa sokraattista menetelmää.

Tämä olisi tietysti aivan silkkaa potaskaa, ja Sokrates tekisi päinvastoin kuin mihin sokraattinen menetelmä perustuu. Siksi tuo osa Sokrateen opetuksesta olisi kuulijalle vain kasa uusia uskomuksia.

Aivan sama pätee Byron Katien opetukseen. Näennäisesti hän opettaa uskomusten kyseenalaistamista, mutta siinä sivussa hän tulee opettaneeksi uskomuksia, jotka toivorikas oppilas saattaa omaksua kyseenalaistamatta niitä.

Nämä maailmankuvaan liittyvät uskomukset aiheuttavat paljon harmia.

Ensinnäkin monet ymmärtävät tarjotun maailmankuvan myötä tekniikan toimintaperiaatteet väärin. Lisäksi toiset alkavat käyttää tekniikkaa uskomusten kyseenalaistamisen sijaan itsesuggestioon, joka on aivan päinvastainen prosessi. Jotkut taas päätyvät korvaamaan yhden kieroutuneen maailmankuvan toisella, ja polttavat lopulta päreensä kun lupaukset tekniikan tuomasta ikuisesta rauhasta eivät toteudukaan.

Tulen myöhemmin avaamaan näitä väärinymmärryksiä ja ristiriitoja tarkemmin. Jokainen niistä ansaitsee oman artikkelinsa.

Tämän artikkelin puitteissa haluan kuitenkin vielä huomauttaa, että tiettyyn maailmankuvaan uskomisen ongelmat eivät liity pelkästään tämän tekniikan käyttöön. Erityisesti oman identiteetin kytkeminen johonkin uskomukseen, filosofiaan tai ryhmään on omiaan aiheuttamaan kognitiivista dissonanssia, ja muitakin murheita.

Ironista tässä kaikessa on se, että koko tekniikkahan perustuu juuri siihen, että tiettyyn maailmankuvaan ja uskomuksiin takertuminen aiheuttaa ongelmia.

Byron Katien opetuksen kritiikki netissä

Itseäni maailmankuvan ja tekniikan sekoittuminen opetuksessa ei häirinnyt kovin paljon, koska olen törmännyt vastaaviin tilanteisiin aiemminkin. Pystyn melko hyvin erottamaan toisistaan itse tekniikan ja sitä opettavan henkilön näkemykset. Kaikki eivät kuitenkaan pysty, enkä kyllä itsekään ollut aina täysin immuuni tuolle ristiriitaiselle ajattelulle.

Itselläni tämä ilmeni ahdistuksena, kun oma kokemukseni oli ristiriidassa sekä rationaalisen mieleni että intuitioni kanssa. Ahdistus hävisi vasta kun onnistuin täysin irroittamaan toisistaan Byron Katien henkilönä, hänen oman maailmankuvansa sekä oman ymmärrykseni tekniikasta ja sen toimintaperiaatteista.

Nyt kun olen onnistunut erottamaan nämä asiat selkeästi toisistaan, minulle ei ole enää minkäänlainen ongelma todeta, että Byron Katien opettama tekniikka on mahtava – ja että tapa jolla hän tekniikkaa opettaa on todella syvältä. Niin kauan kuin nämä asiat olivat sekaisin päässäni, tilanne tuntui todella ahdistavalta.

Omalta kohdaltani asia selkeytyi parissa viikossa. Netistä olen lukenut kokemuksia, joissa henkilöt ovat kertoneet tuskailleensa asian kanssa vuosia.

Eikä tämä suinkaan ole ainoa asia, josta valitetaan.

Muu negatiivinen kritiikki liittyy tekniikan toimintaperiaatteisiin, väärin ymmärretyn maailmankuvan aiheuttamaan ahdistukseen, opettajien piittaamattomuuteen tekniikkaan liittyvistä riskeistä sekä opetuksessa ilmeneviin kultinomaisiin piirteisiin.

Nämä kaikki syytökset on otettava vakavasti, ja mielestäni niissä kaikissa on perää.

Tulen myöhemmissä artikkeleissa purkamaan tarkemmin nuo kritiikit, ja esittämään miten väärinymmärrykset ja ongelmat saa mielestäni korjattua. Se mihin haluan kuitenkin vielä kiinnittää huomion tässä artikkelissa on opetuksessa nähdyt kultinomaiset piirteet.

Ei ole olemassa yhtä totuutta

Itse näin koulussa aivan harvinaisen vähän mitään kulttimaisuuteen viittaavaa. Mutta tässäpä se onkin. Minun maailmankuvaani eivät kuulu gurut, lahkoon samaistuminen, valaistumisen etsiminen tms., joten en kiinnitä sellaisiin viittauksiin juurikaan huomiota. Mutta mitä näkee ihminen, joka aktiivisesti etsii tuollaisia asioita? Tällaisen ihmisen kokemus koulusta saattaa olla jotain aivan muuta.

Byron Katie tuntuu olevan hyvin perillä kulttimaisuuden riskeistä. Siksi hän vaikuttaa aktiivisesti pyrkivän estämään tuollaisen tilanteen syntymistä, ja toivottaa tervetulleeksi myös häntä itseään, opetusta ja tekniikkaa kohtaan esiin nousevat kritiikit. Tämä puoli on se, jonka itse näin selkeästi koulun aikana, ja olin asiaan suhteellisen tyytyväinen – koska halusin olla.

Se mitä en halunnut nähdä oli asian toinen puoli. Vaikka Byron Katie näyttää haluavan välttää lahkoontumista, henkilöpalvontaa yms., hän vaikuttaa alitajuisesti nauttivan siitä. Tämä on valitettavan inhimillistä. Hän luultavasti tekee parhaansa, mutta joissain tilanteissa alitajunta ja hänen omat uskomuksensa vievät voiton. Hän siis tuntuu tekevän aktiivisesti tietoisia asioita henkilöpalvonnan estämiseksi – ja tekeekin samaan aikaan passiivisesti alitajuisia asioita saman asian edistämiseksi.

Ihmiset saattavat erittäin helposti poimia ristiriitaisista viesteistä jälkimmäisen, ja sivuuttaa ensimmäisen. Monet tarrautuvat nimittäin erittäin hanakasti toisen tarjoamaan maailmankuvaan, jos se tuntuu tuovan lohtua, toivoa ja helpotusta omaan ahdistukseen.

Minä itsekin toimin tuossa tilanteessa tismalleen samalla tavalla: poimin viesteistä yhden ja sivuutin toisen. Se että oman maailmankuvani puitteissa valitsin “järkevämmän” (ei lahkomaisen) tulkinnan on sivuseikka. Oleellista on, että myös minä tein tulkinnan ja sivuutin osan informaatiosta perustuen omiin uskomuksiini.

Onneksi tekniikan avulla tulin tietoiseksi tuosta tekemästäni informaation sivuuttamisesta. Asia häiritsi minua vain hetken. Monet eivät kuitenkaan tule ajatelleeksi hyödyntää tekniikkaa tällä tavoin, ja jäävät jumittamaan asian kanssa vuosiksi. Tämä ei todellakaan ole mikään mitätön juttu, vaan todellakin opetuksen pimeä puoli, joka on mielestäni todella syvältä.

Lopulta Byron Katien opetus on siis itsessään erinomainen esimerkki siitä miksi uskomusten kyseenalaistaminen on niin tärkeää, ja miksi tämä tekniikka on niin hyödyllinen ja tarpeellinen.

Facebook

comments

Kommentoi artikkelia