Yhteiskunta & onnellisuus

Jos haluat antaa oman panoksesi yhteiskunnalle, parasta mitä voit tehdä on aloittaa omasta onnellisuudestasi.

Motivaatio

Olen usein törmännyt kysymykseen, että jos olen onnellinen nykytilanteessa, miksi minulla olisi enää motivaatiota toimia yhteiskunnan ongelmien korjaamiseksi. Vastaus on yksinkertainen: koska ihmisten ja eläinten auttaminen tuntuu hyvältä, riippumatta siitä olinko jo ennen sitä onnellinen vai en.

Auttamisen halu – ja siitä saatava nautinto – on sisäänrakennettu kaikkiin terveisiin ihmisiin. Onnelliset ihmiset eivät ole tässä suhteessa millään tavalla erilaisia. Onnellisten ihmisten toiminta saattaa vaikuttaa pyyteettömältä, mutta todellisuudessa auttamisen taustalla on aivan sama motivaatio kuin kaikilla muillakin ihmisillä: halu kokea nautintoa. Onnelliset ihmiset eivät siis ole sen moraalisempia kuin kukaan muu. Onnelliset vain sattuvat olemaan tilanteessa, jossa he voivat keskittyä muiden auttamiseen, kun omat ongelmat on jo ratkaistu (tai vähintään työn alla).

Onnellisuus ei siis vähennä haluani toimia yhteiskunnan ongelmien korjaamiseksi. Sen sijaan onnellisuus tekee toiminnastani huomattavasti tehokkaampaa.

Voimaantuminen

Toinen yleinen ajatus on, että todellisuuden hyväksyminen tuntuisi lamaannuttavalta. Kokemus on aivan päinvastainen. Ongelman hyväksyminen on kokemuksena sekä helpottava että voimaannuttava. Kun siirtyy ongelman välttelemisestä ongelman korjaamiseen, ahdistuksen väheneminen on täysin luonnollinen reaktio.

Ongelman hyväksyminen tarkoittaa siis sitä, että myöntää itselleen nykytilanteen olevan sellainen kuin se on. Hetken kuluttua tilanne voi olla aivan toinen, mutta juuri nyt tilanne on tämä. Mikäli asiaan haluaa aktiivisesti tehdä muutoksen, nykytilanteen hyväksyminen ongelmineen päivineen on välttämätön ensimmäinen askel. Ilman nykytilanteen hyväksymistä ei ole mahdollista hahmottaa ongelmaa kokonaisuudessaan, eikä tällöin pysty näkemään mitä ongelman korjaaminen edellyttää. Vasta kun on nähnyt ongelman koko kauheudessaan, pystyy toimimaan tehokkaasti tilanteen muuttamiseksi.

Mutta miksi ihmeessä onnellisuus auttaisi hyväksymään ongelmat? Ei onnellisuus autakaan. Se menee toisinpäin.

Onnellisuus itsessään edellyttää ongelmien hyväksymistä. Kun edistät omaa onnellisuuttasi, edistät väistämättä kykyäsi kohdata ja hyväksyä ongelmia – olivatpa ne henkilökohtaisia tai yhteiskunnallisia. Mikäli haluat olla todella onnellinen, hyväksyt nykyhetken juuri sellaisena kuin se on. Tällöin hyväksyt myös nykyiset ongelmat, näet mitä niille kannattaa tehdä, ja uskallat toimia ongelmien korjaamiseksi.

Ongelmien ydin ja toimiva ratkaisu

Haastan sinut keksimään yhden yhteiskunnallisen ongelman, jonka taustalla ei olisi ihmisten onnettomuus, ahdistus ja pelot. Itse en ole löytänyt yhtäkään.

Kaikki ahneus, rikokset, sodat, luonnon tuhoaminen jne. ovat suoraa seurausta ihmisten onnen tavoittelusta. Tämän kaltainen toiminta on toki täysin kieroutunutta. Se on silti siinä mielessä luonnollista, että perimmäinen syy kaikkeen tuohon toimintaan on vaistomainen yritys hakeutua kohti rauhaa ja onnea. Tuo yritys ei koskaan johda haluttuun lopputulokseen. Tämä ei kuitenkaan estä yrittämästä uudestaan ja uudestaan, vaikka siinä sivussa tulisikin muuttaneeksi yhden planeetan ihmisille elinkelvottomaksi.

Kun lähdemme ratkaisemaan mitä tahansa ongelmaa, meidän ei kannata keskittyä pelkästään ongelman näkyvimpiin oireisiin. Todellinen ratkaisu edellyttää puuttumista ongelman syihin.

Yhteiskunnallisten ongelmien syy on yksilöiden kieroutunut onnen tavoittelu (yhteiskuntamme koostuu vain ja ainoastaan yksilöistä). Onnen tavoittelu taas johtuu onnettomuudesta. Yhteiskuntamme ongelmat johtuvat siis kunkin yksilön – sinun ja minun – onnettomuudesta.

Mikä siis voisikaan olla tehokkaampaa yhteiskunnan ongelmien korjaamista kuin onnistua lopettamaan ongelmien tuottaminen, ja näyttää omalla esimerkillä miten muut voivat lopettaa ongelmien tuottamisen omalta kohdaltaan? Millä muulla tavalla yhteiskunnallisia ongelmia voisi edes teoriassa ratkaista?

Tietysti haluamme hoitaa myös jo olemassa olevia ongelmia – suojella luontoa, pyrkiä ratkaisemaan konfliktit rauhanomaisesti, varmistaa ihmisten ja eläinten hyvinvointi jne. Uusia ongelmia kuitenkin syntyy nopeammin kuin ehdimme korjata vanhoja. Siksi ratkaisun on lähdettävä siitä, että lopetamme ongelmien tuottamisen.

Kenties ajatus kuulostaa liian kaukaa haetulta. Mutta kumpi on oikeasti epärealistista: se, että ihmiset oppisivat elämään onnellisina vai se, että onnistuisimme korjaamaan yhteiskunnan ongelmat puuttumatta psykologisiin syihin ongelmien takana?

Eikä meidän edes tarvitse valita jompaa kumpaa. Voimme aivan hyvin toimia samanaikaisesti sekä oman onnellisuutemme edistämiseksi että nykyisten ongelmien korjaamiseksi. Onnellisuus tekee työstä tehokkaampaa, ja työ tekee meistä onnellisempia.

Mikäli tämä lähestymistapa kuulostaa edelleen utopistiselta, en voi kuin muistuttaa, että “onnellisuutesi on lähempänä kuin luuletkaan”.